Porec24.com

Porečin Historia - Porečin Historialliset ja Kulttuuriset tiedot

Porečilla on valtava historiallinen ja kulttuurinen tarjonta. Anna meidän tehdä vaikutus sinuun tähän ainutlaatuiseen kaupunkiin historiallisella taustalla.

 

Luonnonsuojeltu 400m pitkä ja 200m leveä niemi on luultavasti vaikuttanut jo esihistorian aikana keskussataman perustamista. Tiheään asustetut gradina rakennukset palvelivat Histri heimoa tämän päivän Porečissa. Toisen vuosisadan eKr. ajalla perustettiin Roomalainen siirtokunta pitkin tätä luonnolista satamaa, josta kehittyi linnoitettu kaupunki, symmetrisesti orthogonaalinen katuruudukko, joista pääkadut Cardo Maximus, Decumanus ja keskustassa sijaitseva Fortum on pysynyt tähän päivään asti.

Jopa ennen Cesaria, Poreč tunnustettiin kaupunkina. Vuosisadan alkupuoliskolla perustettiin Julia Parentum siirtokunta. Porečilla oli oma piispansa ajalla jolloin kristittyjä vainottiin kolmannella vuosisadalla. Ensimmäinen Porečin piispa, Mauro, oli Roomalaisten vainon uhri, ja valittiin kaupungin pyhimykseksi marttyyrikuolemansa jälkeen. Siittä lähtien Poreč on ollut hiippakunta. Neljännellä vuosisadalla rakennettiin kristillinen katedraali ja satoja vuosia sen jälkeen sitä on laajennettu. Myöhemmin 6. vuosisadalla piispa Euphrasy antoi luvan rakentaa basilikan samaan kohtaan, mikä on kaupungin arkkitehtuuriperinnän helmi.

7. vuosisadan alussa Slaavit asettuivat Istriaan, ja viidennestä vuosisadasta toiseen maailmansotaan asti kaupunki on ollut monen eri valtion ja hallitsijan hallussa. Alkaen Pohjoisghootit, Ranska, Aquillanique patriarkki, Venetsia, Itävalta, Italia Napoleonin käskystä. Vuodesta 1943 se on kuulunut Kroatialle muun Istrian kanssa.

Kauimmin Poreč kuului Venetsian tasavallalle, vuodesta 1267 vuoteen 1797. Jo 1200-luvulla kaupungilla on ollut oma hallitus, ja luultavasti vuodelta 1250 ensimmäinen patsat kaupungista. Myös se, että Porečilla oli paikka alueelliseen valtaan vuonna 1861 Itävalta-Unkari monarkian aikana, Istrian parlamentti vaikutti suuresti Porečin maineeseen.

Voit tuntea tämän kaupungin hengen parhaiten vanhankaupungin ytimessä. Käy Eufrasiuksen basilikalla, Poreč-Pulan Kroatian hiippakunnan katedraalilla, joka on yksi Kroatian tärkeimmistä uskonnollisista rakennuksista, tai kuljeskele Maraforin, kaupungin aukion läpi.


Meidän suosituksemme majoitukseen Porečissa

Adria24.com

Etsitkö asuntoa, hotellia, lomakotia, vierashuonetta tai lomakeskusta Porečista? Vieraile meidän kotisivulla Adria24.com ja varaa unelma majoituksesi lomallesi Porečista, tai muuten vaan Kroatiasta.

Adria24.com tarjoaa sinulle parhaan hinnan. Taatusti.

Home | Tietoa Poreč | Matkaopas Poreč | Tule Poreč | Majoitukset Poreč | Kiinteistö Poreč | Linkit | Yhteystiedot

| Copyright © 2012 Porec24.com